tiistai 19. elokuuta 2014

IronMan Kalmar 2014

TAUSTAA

Aloin treenaamaan kestävyysurheilua tauon jälkeen 2012 syksyllä. Olin mennyt 2003 neljännen maratonin New Yorkissa ja lupasin silloin että palataan kestävyyssuorituksiin siinä vaiheessa kun saan perheenlisäystä (ajatus tuntui silloin turvallisen kaukaiselta ja menihän siihen 10 vuotta).

Ilmoittauduin Tallinnan maratonille syyskuulle 2013 ja lähdin taas juoksulenkille. Omistin tapahtuman tammikuussa 2013 syntyneelle Heikki pojalle. Kevään 2013 aikana alkoi kiinnostaa triathlon uutena lajina. Laji alkoi nousta enemmän julkisuuteen tunnettujen harrastajien kautta. Innostus kasvoikin hurjan nopeasti (joskin ensmmäinen avovesikokemus meinasi tappaa sen) ja vaihdoin lopulta varovaisen pikamatka ilmoittautumisen Joroisilla puolimatkaan joka menikin läpi tyydyttävästi 2013.

Ruokahalu kasvoi nopeasti ja elokuussa sormeni olikin liipasimella Kalmarin ilmoittautumiseen. Tästä alkoi vuoden kestävä määrätietoisempi harjoittelu kohti täysimatkaa. Pystyin käyttämään harjoitteluun 6-10 tuntia viikossa ja tammikuussa 2014 syntynyt Antti hieman loi lisähaasteita aikatauluun.

Pyhäkolminaisuus; perhe-työ-treeni toimivat kuitenkin suhteellisen hyvin koko talven ja jaksoin mennä kohti tavoitettani ilman vastoinkäymisiä. Kesällä oli isoina harjoituksina kohti Kalmaria: Vantaa Triathlonin perusmatka, Tahko MTB 120km ja Joroisten puolimatka. Onnistuin treenaamaan hieman liikaa jopa kesällä koska polveni rupesi vihoittelemaan kaksi viikkoa ennen suurta koitosta.

Lääkäri totesi diagnoosiksi hyppääjän polven eli reisilihaksen kiinnityskohdat oli tulehtuneet. Onneksi lääkäri ymmärsi tilanteeni ja laittoi kortisonia polveen. Lepo ja lääkitys auttoi nopeasti. Kalmariin lähtiessä oli kuitenkin kunto hieman arvoitus kun oli ollut viikon täysin treenaamatta. Toisaalta kunnon lepo teki varmasti kaiken kaikkiaan hyvää.


ENNEN KISAA

Menimme koko perheen voimin Kalmariin autolautalla Turusta. Matkaan sisältyi heti vastoin käymisiä kun lähdimme vahingossa Tukholmasta väärään suuntaan ajamaan moottoritietä. Tälläiset lisäkurvaukset eivät todellakaan ole kivoja kahden pienen lapsen kanssa. Majoituksen kanssa oli myös ongelmia. Booking.com perui viime hetkellä 9kk aiemmin varaamani hotellin ja jouduimme ottamaan majapaikan yli 40km päässä Kalmarista. Perillä selvisi että majoitus olikin varauspalvelun infoa vieläkin kauempana eli 100km Kalmarista aivan Öölannin pohjoiskärjessä Byxelkrokissa. Tämä tiesi todella paljon autossa ajoa koko viikon ajaksi.

Saavuimme majapaikkaamme keskiviikko illaksi. Torstaina kävin heti aamusta tekemässä yhdistelmä treenin. Ajoin tunnin lenkin pyörällä ja juoksin 30min. Pyörän päällä tajusin että Öölannissa tuuli vaikuttaa todella paljon ajoon. Kasvillisuus on monissa kohtaan hyvin vähäistä ja meren tuulet puhaltaa pyöräilyä hidastavasti. Päätin että kisassa riittää että keskinopeus pysyy 30-33 km/h välillä. Juoksu tuntui kevyeltä ja yllätyksekseni polvi ei juurikaan enää vaivannut. Juoksu pelotti tässä vaiheessa eniten koska Joroisilla se meni ihan oksenteluksi ja kävelyksi.

Torstaina oli ohjelmassa myös ajo Kalmariin ja ilmoittautuminen ja kisainfo. Kaikki sujui hyvin ilmoittautumisessa. Hieman ärsytti se että porukka ohjattiin väkipakolla IronMan tuoteteltan läpi ja se tehosi lopulta minuunkin ja ostin takin ja pipon muistoksi reissusta. Joitakin asioita on Joroisilla mietitty kyllä jopa paremmin kuin Kalmarissa. Kirjekuoressa missä annettiin numerolaput ja tarrat ei ollut listaa asioista mitä kuori sisältää ja sen takia sain pienen paniikin kun en löytänyt chippiä mistään. Myöhemmin selvisi että sen saa pyörän luovutuksen yhteydessä.

Kisainfo oli samalla myös pastaillallinen johon olisi voinut ostaa lippuja etukäteen tai paikanpäältä. Tässä kohtaa säästin kuitenkin jo muutenkin kalliissa tapahtumassa ja otin pelkän infon.  Minun makuuni tuo tilaisuus oli vähän liiaksi showta ja liian vähän tietoa kisasta. Paljon aikaa käytettiin hehkutukseen ja huudatukseen eikä itse kisan läpikäyntiin.



Perjantai aamulla oli tarjolla virallinen uintiharjoitus kisapaikalla. Kisareittiä oli hankala hahmottaa satamassa koska kaikki poijut eivät olleet vielä paikoilla. Väkeä oli saapunut muutama sata paikalle. Homma ei ollut mitenkään järkevästi mietitty. Paikalla oli uimari jonka perässä uitiin harjoituslenkki mutta info reitistä jäi kuulematta ison väkimäärän takia. Itse vesi ja meri oli kokemuksena hienoa. Stressasin etukäteen tosi paljon meressä uintia mutta se olikin hienoa! Vesi oli kirkasta ja tuntui kannattelevan paremmin kuin järvivesi. Onneksi aallokkouintia on sen verran harjoiteltu ettei pieni merenkäynti säikäyttänyt. Uintiharjoituksessa sain hyvän tunnelman päälle koko kisaan.

Perjantaina luovutettiin pyörät. Tangot pyöriä varten olivat turhan matalat ja pyörä piti kallistaa että sen sai hyvin kiikkerästi killumaan telineeseen. Kysyin toimitsijalta apua ja hän neuvoi heittämään pyörän sadehupun pois joka teki pyörästä heiluvan purjeen. Sadehuput oli sponsorikamaa kaikille jaossa. En ole vieläkään tajunnut sen merkitystä. Onko niin kauheaa jos pyörä kastuu yön aikana hieman? Tuli juteltua siinä samalla suomalaisen kisaajan kanssa joka huomasi myös Cervelo miehenä että takajarruni oli irti rungosta ja laahaa hieman koko ajan. Olipa hyvä huomio ja kiitos siitä vielä kerran!

Perjantai iltana kävimme vaimon kanssa vielä rauhallisella kävelylenkillä (kiitos Antin kummitäti Pia joka tuli auttamaan lasten kanssa). Sain tuosta hetken ulkoilusta meren rannalla henkistä rauhaa ja nukuinkin yllättävän hyvin.


KISAPÄIVÄ

Herätyskello soi klo 4:00. Vaimoni oli valmistellut jo illalla aamupalan puolivalmiiksi ja saimme lähdettyä n. klo 5:00 ajamaan kohti Kalmaria. Antti 7kk lähti äidin mukana katsomaan lähtöä ja  Heikki 1v 7kk jäi nukkumaan hotellille Pian kanssa. Matka Kalmariin ei haitannut kisa-aamuna vaan se antoi henkisesti aikaa valmistautua kohti suurta päivää.

Olimme Kalmarissa klo 6:20. Hieman tuli kiireinen olo juosta tsekkaamaan vielä pyörä ja laittaa juomapullot kuntoon. 6:45 seisoimme kaikki kaksi tuhattta triathlonistia omissa lähtöpaikoissamme jotka oli jaettu oman arvion mukaan uinnin loppuajasta. Lähtölaukaus soi eliitti sarjalaisille 6:55 ja 7:00 lähdimme ikäsarjalaiset valumaan kohti merta.


Tässä vaiheessa sain vielä vaimoltani ja pojalta isot tsempit pitkään kisapäivään. Yllätyksenä vedessä tuli ruuhkan vähyys. Porrastettu lähtö toimi omalta osaltani todella hyvin. Sain uida täysin omaa tahtiani ensimmäisen pitkän suoran. Juuri niinkuin olin suunnitellut. Hain hengitysrytmiä ja rentoutta. Fiilis oli tosi korkealla. Huh huh, uin IronMan uintia! Ensimmäisellä kääntöpaikalla tuli toki ruuhkaa mutta ilmeisesti porukka osaa varoa poijun läheisyyttä koska itse menin aika vapaasti läheltä poijua ilman isompaa kontaktia.

Rytmi oli hyvä ja uinti maistui. Aallokko oli minimaallista. 2013 Joroisilla oli paljon kovempaa aallokkoa ja sen takia meri tuntui suorastaa helpolta uida. Tietoisuus pitkästä matkasta rauhoitti mieltä kun ei tarvinnut rykiä täysillä. Olin laittanut Garmin 910:n hälyttämään aina 1000m välein ja värinähälytys toimii kivasti vedessä. Katsoin kelloa 2000m kohdalla ja väliaika näytti 37min. Innostuin tässä kohtaa vähän liikaakin koska en ottanut huomioon että uinnissa tulee aina niitä hukkametrejä. Lopulta uin reilusti yli 4km.

Uintireittini (Garmin 910)

Lopussa myös ruuhka alkoi hidastamaan uintia. Erityisesti harmitti rintauimarit joiden potkut menevät niin eri suuntaan liikkeenä että sain ihan kunnolla iskua käsille ja uimalaseihin. Loppureitti kulki matalampaa rantaa ja kasvillisuus loi pienen lisämausteen lähinnä henkisellä puolella. Loppuaika:1:21:25. Olin todella tyytyväinen, uinti meni juuri niinkuin olin toivonut.

Vaihdossa halusin toimia rauhallisesti ja järkevästi. Sain jopa istumapaikan vaihtoteltassa kun ruotsalaismies minulle sen ystävällisesti vinkkasi. En juonut kisa-aamuna kovinkaan paljon nestettä mutta silti oli tyhjennyksen tarve heti uinnin jälkeen. Pyörän luokse juostessa tajusin että kypäräni visiiri oli haljennut kiinnityskohdastaan ja lerpatti toispuoleisesti kiinni. En keksinyt tähän mitään ensiapua vaan lähdin ajamaan visiiri sojossa.

Heti alkuun pyöräreitti tarjosi herkkuaan kun menimme Öölannin sillalle. Silta oli tuntunut jo auton ratissa huikealta ja mitä sitten IronMan kisassa! Fiilis huikea. Pidin keskinopeuden suunnitelman mukaan 33 km/h. Heti Öölantiin saavuttuamme tajusin että tänään ei ole mikään pyöräilypäivä. En osaa sanoa mistä tämä nihkeys johtui. Joroisilla fillari lensi kuin itsestään 36 km/h ja nyt matelin eteenpäin. Jouduin heti alusta saakka myös nousemaan turhan usein aeroasennosta ylös kun ala-asento ahdisti liikaa. Täytyi vaan sitkeästi tehdä töitä ilman sen suurempaa leijumista. Reitti oli rakennettu kulkemaan Öölannin kylien kautta mikä myös söi keskinopeutta tiukkojne käännöksineen. Tämä kuitenkin oli sivuseikka sillä olimme joka kylässä hienosti vastaanotettuja sankareita.

Päätin että pidetään keskinopeus yli 30 km/h... ei mikään huikea mutta tänään tarpeeksi hyvä. Maratoniinkin oli jätettävä potkuja. Matkalla oli hauska seurata kuinka erilaisella kalustolla ja fyysisellä kunnolla porukka lähtee täydelle matkalle. Erityisesti jäi mieleen kanadalainen herra joka ajoi teräsrunkoisella vanhalla maantiepyörällä tuulihousut jalassa. Tämäkin kaveri ohitti minut kaksi kertaa kunnes hyytyi. Yllättävän paljon näkyi aika tukevia kilpailijoita. Tämä rohkaisuna kaikille... ei tarvitse olla ihan luuta ja nahkaa lähteäkseen mukaan!

Kalusto oli ylipäätään aika vaatimatonta yleisesti ottaen. Tottakai paljon suhisi ohi aerokiekkoja, mutta todella monet oli lähteneet kisaamaan maantiepyörällä ja aerotangoilla. Ei siis ole myöskään välinekysymys voiko osallistua vai ei. Keskinopeuden laskiessa aerodynamiikan merkitys laskee ja tuntui että omankin pyörän (Cervelo P2) ominaisuudet ei tässä kisassa niin hyvin tulleet esiin kuin Joroisilla.

Pyöräreitin profiili oli hyvin tasainen.

Öölanti on jännä paikka. Tuuli on aina vastatuuli! Ainakin siltä rupesi matkalla tuntumaan. Reitin kääntyessä toivoin aina että helpottaisi, mutta turhaan. Keksin pysähtyä n. 60 km kohdalla ja korjasin visiirini kypärän numeroteipillä. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi ja visiiri pysyikin paikalla loppumatkan. Olin laittanut pyöräni etujuomapullon täyteen nestemmäistä geeliä ja se kuluikin ajon aikana kokonaan. IronManin pyöräilyosuuden energiatankkausta ei todellakaan voi vähätellä. Kulutin kaikki pyörälaukkuuni laittamani geelit ja patukat sen lisäksi että otin lähes kaikilla taukopaikoilla energiaa.

Vaikein osuus Öölannissa oli ehdottamasti pohjoiseen takaisin käännyttäessä ollut pitkä loivaan ylämäkeen menevä tie jonka varrella oli vain pientä preeriamaista kasvillisuutta. Oli todella vaikea pitää vauhtia yllä. Aikamoisessa letkassa ajamistahan tuo oli koko Öölannin osuus. Ei oikein peesikiellot toteutunut ja jotenkin jäi sellainen kuva että aika löysää tuomarilinjaa vedettiin. Tuomareiden moottoripyörät lähinnä pärinällään pelottelivat kisaajia hajaantumaan letkoista. Yhtään penaltyä en havainnut koko kisan aikana.

Kalmariin palattiin kun oli ajettu jo 110 km ja jälleen huikean sillan kautta. Reitti kiersi kisakeskuksen kautta ja fiilis nousi kannustuksen myötä taas kattoon. Ajo maistui vaikka jalat jo painoivat. Kalmarin puoleisessa reitissä kohdattiin vastaantullen muita pyöräilijöitä ja se piristi matkaa kummasti. Oli kiva nähdä varsinkin loppumatkasta porukkaa joilla oli vielä 50km enemmän ajoa jäljellä kuin itsellä. Loppuaika:5:58:22. Pyöräilystä odotin hieman parempaa aikaa mutta olin tyytyväinen tasaiseen vauhtiin mitä sain kuitenkin pidettyä.

Otin vaihdon juoksuun taas rauhassa. Laitoin varpaiden väliin rasvaa. Nappasin särkylääkkeen suuhun, joka päätyi kohta kadulle kun ei tullut tarpeeksi nopeasti vesipistettä. Tuon särkylääkkeen olin varannut lähinnä polveani varten joka ei sitten lopulta kipunoinut laisinkaan. Juoksuun lähtö tuntui mahtavalta. Pyörän päällä oli saanut olla ihan tarpeeksi ja oli vapauttavaa kulkea jalkojen päällä ja hartiat sai samalla liikettä. Kisajärjestäjät olivat todella onnistuneet juoksureitin rakentamisessa. Heti ensimmäiset kilometrit Kalmarin keskustassa upeassa kannustuksessa antoivat lentävän lähdön.

Juoksu oli pelottavan helppoa. Olen aina lähtenyt maratooneihin liian kovaa alkuvauhtia, mutta nyt väsymys karsi liiat pois ja löytyi sopivat hieman alle 6min/km vauhtia alkuun. Tiesin kuitenkin jo heti alussa että seinä tulee vastaan. Maratooneilla se on aina tullut kuuluisan 30 km kohdalla. Nyt se tapahtui puolessa välin. Fiilistä se ei kuitenkaan missään vaiheessa laskenut. Kisanumerossa oleva Suomen lippu ja nimi mahdollistivat sen että kannustusta tuli kaikilta suomalaisporukoilta ja myös monilta ruotsalaisilta... heja heja!


Juoksuvauhti hiipui hiljakseen kohti loppua.
Oma kannustusporukka saapui maalialueelle lasten takia vasta lopussa mutta jo tietoisuus siitä että näen perheeni siivitti minua kohti maalia vääjäämättömästi. Tein tankkauksen suhteen sellaisen ratkaisun että kaksi ensimmäistä kierrosta järkevästi urheilujuomaa, vettä, banaania ja geeliä - viimeisellä kierroksellä räjäytettiin pankki ja sipsit, kokis ja redbull kehiin! Mitään Joroisten kaltaisia vatsaongelmia ei tullut ja senkin takia juoksusta jäi hyvä maku. Kovaa ei menty mutta tämä oli äärisuoritus tämän hetken fysiikallani.

Hienoja hetkiä juoksun aikana oli nähdä ihmisten sitkeys taistella. Mitä erilaisilla tyyleillä könkäten porukka menee kohti suurta unelmaansa! Oli huikea nähdä myös tuomarimoottoripyörien letka viimeisen pyöräilijän takana. IronManissä jokainen on sankari niin voittaja kuin viimeinen maaliintulijakin.


Itse otin taktiikaksi "hymyillen maaliin". Pidin mielessä jatkuvasti sen että tämä on juhlapäivä eikä kärsimysnäytelmä. Viimeinen saapuminen Kalmariin ja perheeni vastassa kannustamassa erityisesti kisapäivää varten tehdyissä sinivalkoisissa asuissa räjäytti tajunnan. Yhdessä kokemisen riemua on aina niin suurempaan kuin oman päänsisäiset ajatukset. Juoksun loppuaika: 4:50:06. Olen tyytyväinen sillä pelkäsin Joroisten kaltaista romahdusta ja ajan painuvan yli viiden tunnin.




Juha You are an Ironman! 12:23:33 Maalissa yhtä tunteiden myrskyä. Halasin perhettäni aidan yli ja henkilökohtainen avustaja ohjaili minua eteenpäin toipumistelttaan. Missasin kokonaan Finisher paidan, en vieläkään tiedä mistä sen olisi saanut. En malttanut istua kuin muutaman minuutin hörppien lihalientä ja syöden sipsejä. Lähdin kiireesti perheeni luo jakamaan onnenhetkiä. Pyöränhaku ja matka autolle meni ihan tunnelissa kulkien, sen verran kunto alkoi heikentyä. Autossa pystyin enää nuokkua pää alhaalla kuin juopunut taksimatkalla kotiin. Kroppani alkoi hehkua kuumaa ja menin heti hotellilla suihkun kautta peiton alle tärisemään. Vaimoni tarjoili minulle peiton alle nakkimunakasta ja pannukakkua kermavaahdolla. Huh huh mikä palvelu! Halusin todella nopeasti nukkumaan vaikka olin suunnitellut valvoa ja nauttia suorituksesta. Oli huikeaa lukea facebookista mikä kannustus ja tsemppaus Suomesta oli takanani. Kiitos Ystävät!


JÄLKIPYYKKI

Jo aamulla lastatessa autoa tajusin että IronMan on huikea kisa, mutta elämän mittapuussa hyvin pieni asia. Terveys ja oma perheeni ovat sitä arjen juhlaa jota saan nauttia joka päivä. Ehkä se merkitys onkin näillä rajojen etsimisillä, löytää taas uudestaan sen mikä on tärkeää - keho rikki ja mieli kirkkaaksi. Palautuminen oli yllättävän nopeaa. Triathlon on lajina siinä mielessä hieno että se ei kuluta liian yksipuolisesti kroppaa. Olo oli jopa tuoreempi kuin pelkän maratonin jälkeen. Uudestaan lähdetään taas joku päivä, mutta sitä ennen eletään sitä arkea.